Skip to main content

Lobotomia – Psykiatrian musta luku

Laura Kytölä & Heidi Laaksonen


Pysäyttävä sukellus neurokirurgian julmaan historiaan

Pohjoismaissa potilaiden aivoja leikattiin väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla. Vuosina 1946-1975 Suomessa tehtiin arvioiden mukaan lobotomioita runsaalle 1700 ihmiselle. Suurin osa heistä kärsi vakavista mielenterveyden häiriöistä, mutta myös päihdeongelmaisia, vammaisia ja jopa lapsia lobotomoitiin. Leikkaus tehtiin usein ilman potilaan suostumusta.

Paikallispuudutuksessa potilaan kalloon porattiin reiät, joiden kautta katkaistiin veitsellä otsalohkojen yhteydet taaemmas aivoihin. Leikkaus muutti usein dramaattisesti potilaiden persoonallisuutta. Se teki heistä helposti käsiteltäviä, tahdottomia zombeja. Helppohoitoisuus olikin osaltaan yksi leikkauksen tavoite, sillä ensimmäisen maailmansodan jälkeen mielisairaalat alkoivat täyttyä vaikeahoitoisista potilaista.

Miksi lobotomioita sitten tehtiin ja hoitomuotoon turvauduttiin niinkin laajasti? Entä millaisia potilaat olivat leikkauksen jälkeen? Kuinka leikkausten läpikäyneiden oikeudet ovat toteutuneet vai ovatko?

Laura Kytölän ja Heidi Laaksosen teos perkaa asiantuntijoiden kanssa syitä lobotomian suurelle suosiolle Suomessa ja Pohjoismaissa. Kirja käy läpi lobotomian ja mielenterveyden eri hoitomuotojen historiaa, etiikkaa ja perintöä nykypsykiatrialle.


Työryhmä:
Lukija: Sara Sulander
Ääninäyttelijät: Ossi Arvela, Kirsi Ståhlberg
Käsikirjoittajat: Heidi Laaksonen, Laura Kytölä
Taustatoimittaja ja haastattelija: Laura Kytölä
Tuottaja: Kaisu Kälviäinen
Äänisuunnittelu: Samuli Welin
Konsepti: Hannu-Pekka Komonen ja Juhani Pajunen
Tuotanto: Suomen Podcastmedia



  • Kustantaja: Storytel Original
  • Formaatti: E-kirja
  • Aihe: Tositarinat
  • ISBN: 9789180874335
  • Julkaisupäivä: 18.7.2025

Related